Maallistuvan kirkon teflon-arkkipiispa

Luterilainen kirkko sai tällä viikolla uuden arkkipiispan kesäkuussa eläkkeelle siirtyvän Jukka Paarman tilalle. Uusi Suomi otsikoi tapahtuman: "Suomen kirkko sai homomyönteisen pomon". Otsikkoon tiivistyy kaksi suurta ongelmaa jotka Suomessa ovat vallallaan. Ensinnäkin tämä ajattelu Suomen kirkosta. Ikään kuin koko maalla olisi yksi ainoa kirkko. Niinhän se tuntuu monesti olevankin, kun uskonnottomat ja toisiin uskontokuntiin kuuluvat lakaistaan maton alle jonkinlaisena "marginaalisena ilmiönä".

Suurin ongelma on kuitenkin juuri tuo "homomyönteinen pomo". Biseksuaalina minulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta ateistina minua ärsyttää demokraattinen kirkko joka kerta toisensa taipuu kansan tahtoon ja maallistuu maallistumistaan. Kansaa myötäilevästä kirkosta on vaikeampi päästä eroon, kuin monoliittisesta ja kankeasta, Raamattuun oppinsa perustavasta kirkosta. Kirkon opetukset eivät perustu enää Raamattuun, vaan parhaiten maksavien mielipiteeseen. Luopumalla Raamatun opeista yksi toisensa jälkeen kirkko muuntautuu aina uudestaan elämään ihmisten keskuudessa. Kirkko esiintyy kansankunnan moraalisena kompassina, joka kertoo ihmisille mikä on oikein ja väärin. Tosiasiassa kansakunta on se kompassi, jonka mukaan kirkko suunnistaa. Kirkko on kuin loiseläin, joka on pureutunut kansakunnan lihaan. Jos kirkko puree liian kovaa, tai imee liikaa verta, se karistettaisiin irti. Siksi sen on myötäiltävä kansaa, mentävä sen mukaan kuin kansakin.

Itse olisin toivonut arkkipiispanvaalilta konservatiivisempaa valintaa. Jos kirkko olisi valinnut konservatiivisemman johtajan, liberaalit nuoret olisivat saaneet jälleen syyn hylätä kirkon, ja se olisi taas toiminut uskonnottomuutta edistävänä kehitysaskeleena. Kirkko on aiemminkin joutunut luopumaan Raamatullisista opeista, kun jäsenmäärät ovat olleet vaarassa. Joskus aiemmin kirkoissa ei vihitty kerran eronneita, ja se perustui ihan Raamatun opetukseen siitä että avioero on väärin ja että uusi avioliitto se vasta väärin olikin. No sitten kansa puhui, ja kas, kirkko päätti unohtaa Raamatun, mokoman pölyisen kirjan opit. Hei, vihitään vaan. Ja tehdään samalla naisista pappeja. Mitä sitten, jos Raamattu sanookin että nainen ei voi toimia opettajana, nainen vaietkoon kirkossa. Ja nyt sitten tämä arkkipiispa Mäkinen, jonka mielestä homojakin voisi ehkä siunata. Taas saksittiin pari sivua Raamatusta pois, kun kansa haluaa.

Nyt voisikin kysyä sitä että tuleeko koskaan vastaan sellaista opillista kynnystä, jota kirkko ei suostu ylittämään, vai jatkuuko kirkon opin ohentaminen äärettömiin, kunnes kyse on vain ohjelmatoimistosta, joka järjestää kivoja perhejuhlia, joissa ei puhuta mitään synnistä, kärsimyksestä, helvetistä tai jumalasta? Kun arkkipiispaa valitaan 50 vuoden päästä, ja vastakkain on kaksi piispaehdokasta, joista toisen mielestä Jeesus on saattanut olla täysin fiktiivinen henkilö, ja toisen miestä taas Jeesus on ihan ehdottomasti Jumalan poika™, kummasta tulee arkkipiispa? Jatkuuko kirkon periaatteista luopuminen äärettömyyksiin? Koska sitten luterilainen kirkko saa evoluutiota saarnaavan arkkipiispan, jonka mielestä luomiskertomus on lähinnä symbolinen satu? Mistä kaikesta kirkko on valmis luopumaan säilyttääkseen jäsenensä?

Kirkon tarpeena näyttää olevan mahdollisimman monien miellyttäminen samaan aikaan, mutta tehtävä kuulostaa kyllä täysin mahdottomalta. Yhteen suuntaan kumartava pyllistää vääjäämättä toiseen suuntaan. Nyt liberaaleja kumartava homomyönteinen arkkipiispa pyllistää vanhoillisille konservatiivisille kirkon jäsenille, joille jo pelkkä naispappeuden hyväksyminen on ottanut tosi koville. Kirkko ei voi miellyttää kaikkia, mutta se yrittää kyllä kaikkensa. Puhutaan siitä kuinka luterilaisessa kirkossa on seinät leveällä ja katto korkealla, jotta kaikki erilaiset näkemykset mahtuisivat joukkoon. Tällähän tarkoitetaan tietysti sitä että ei sillä ole oikeasti väliä mihin uskoon, kunhan maksaa kirkollisveronsa. Kirkko pyrkii kaikella toiminnallaan maksimoimaan jäsenten määrän. Jäsenten määrä tarkoittaa tietysti samalla sitä että kuinka monta kirkollisveronmaksajaa on. Kirkko on aina huolissaan kirkosta eroamisesta, koska verorahat hupenevat. Sen sijaan että kirkko huolehtisi siitä että oppi olisi Raamatun mukaista, se on huolissaan vain siitä ettei se onnistu miellyttämään kaikkia ihmisiä, ja siksi se on menettämässä jäseniään eli veronmaksajia.

Ateistina olisin mieluusti toivonut että konservatiivisemmasta Miikka Ruokasesta olisi tullut uusi pannumyssyteline kirkolle. Ruokanen olisi voinut jatkaa Paarman pöräysten perinnettä. Saimme edellisen virkakauden aikana tottua siihen että aina kun Paarma puhui julkisuudessa homoista tai kirkollisverosta, kirkosta eroamiset kasvoivat. Millä me ateistit nyt sitten tökimme kirkkoa, kun se on saanut uuden teflon-arkkipiispan johon mikään ei tartu?

Bonussektori: XKCD - ratkiriemukas verkkosarjakuva filosofiasta, tieteestä ja rakkaudesta.