Uusmikä?

Uusateismista on tullut jokin muotisana jolla paukutetaan ateisteja päähän nykyisin yhä useammin. Sitä kuulee uskovien puheenvuoroissa, ja väistämättäkin herää kysymys: mitä se oikeastaan on? Minulle ei ole oikein selvinnyt että mitä tämä "uusateismi" nyt sitten on? Ja miten se eroaa vanhasta ateismista? Ehkä minä olen vain kyyninen, mutta minusta se vaikuttaa yritykseltä rinnastaa ateismi johonkin vastenmieliseen ääriliikkeeseen jota voi sitten jeesustella. "Niin niin, ne ovat niitä uusnatseja, vai mitä uusateisteja olivatkaan, onhan se härregud, ihan kamalaa."

Olen joutunut turvautumaan omiin päätelmiin, kun kukaan ei ole oikein kunnolla sitä uusateismia määritellyt. Ilmeisesti uusateismi kulminoituu Richard Dawkinsin, Christopher Hitchensin, Daniel Dennetin ja Sam Harrisin kaltaisten henkilöiden ympärille, joiden ainut "rikos" on se että he ovat avoimesti ateisteja, kirjoittavat siitä kirjoja, ja kritisoivat uskontoja julkisesti. Oletan, että tämä on se ratkaiseva ero ateismin ja uusateismin välillä, vaikka en minä ymmärrä kyllä sitä, miksi sille pitää antaa jokin oma nimitys.

Välillä tuntuu että uskovat hyväksyisivät ateistit ilman muuta, jos me vain tajuaisimme pitää mielipiteemme omanamme, ja maksaisimme kirkollisveron kiltisti. Sitä vastoin uskovat kyllä julistavat vuolaasti omaa näkemystään. Nyt eletään piispanvaalien aikaa, ja mediassa esiintyy harva se päivä jompikumpi tulevista pannumyssytelineistä ruotimassa omaa näkemystään siitä saako nyt vaikka homoja siunata, ja minkälaisen kapteenin pitäisi "kirkkolaivaa" ohjata. Puhutaan maireasti "kansankirkosta" välittämättä siitä lainkaan että viidennes kansasta on haistattanut pitkät kirkolle. Mutta jos vastakkaisesta näkökulmasta puhuu julkisesti, niin jopa ovat synnittömät viskomassa kiviä. Vasta saimme Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta lukea että ateismista, siitä uusateismista nimenomaan, puuttuu sisältö, ja että uusateistit kuulemma vain "mässäilevät uskontojen nimissä tehdyillä rikkomuksilla".

On ilmeisesti niin että uskontoa ei saisi kritisoida koskaan eikä missään muodossa. Pitäisihän kaikkien ymmärtää että uskonto on kritiikin yläpuolella, kaiketi siksi että uskonto ei kestäisi kriittistä tarkastelua. Jos sen virheen tekee että uskontoa kritisoi, niin kyllä saa tuomionsa kuulla: uusateisti, moraaliton, pilkkaaja! Ilse Paakkisen kirjoittama pääkirjoitus, tai pikemminkin saarna, on absurdiudessaan jopa viihteellistä. Hän rinnastaa "uusateistit" fundamentalistiuskoviin, ja tässä yhteydessä fundamentalismi on siis paha asia – kristitynkin mielestä?

Paakkisen kirjoituksesta näkee missä ongelma oikeasti on. Hän kirjoittaa: " Uskontokriittisyyden vastapainoksi uusateistinen lukija saattaisi kaivata ateistiselle uskolleen myös jotakin muuta sisältöä." Paakkinen ei ole tajunnut sitä olennaisinta asiaa ateismissa: siinä ei ole minkäänlaista sisältöä. Ateismi on irtisanoutuminen uskonnoista ja uskonnollisesta sisällöstä, koska ne ovat merkityksettömiä ateistille. Elämässä on muita, oikeasti tärkeitä asioita, joihin ei tarvita uskontoa. Ateisti tarvitsee uskontoa ja uskonnollista sisältöä elämässään yhtä paljon kuin muurahaiskarhu tarvitsee leivänpaahdinta. Uskovan oletus on että kaikkien pitää uskoa johonkin, ja siksi kaikki pyritään raahaamaan sille omalle tasolle, ja käsittelemään asioita vain omasta lähtökohdasta. Nyt on kuitenkin niin että ateismin ja uskon välillä on rakenteellinen ero, joka estää niiden vetämisen samalle tasolle. Uskontoon liittyviä rituaaleja, dogmatiikkaa ja hierarkiaa ei ateismissa ole, koska ateismi ei ole uskonto. Siksi sillä ei ole mitään sisältöäkään.